Tämä on ensimmäinen osa kirjoitussarjaa, jossa pyrin esittämään missionaalista analyysiä helluntaiteologiasta. Analyysin kohteena on Suomen helluntailiikkeen opetuksia kirjasarja. Kirjasarja pyrkii sanoittamaan helluntailiikkeen teologiaa ja se on ikäänkuin laajennus helluntaikirkon julkaisemista uskon pääkohdista. Kirjasarjassa jokainen sen osa laajentaa kutakin kymmenestä pääkohdasta.

Miksi tehdä missiologinen analyysi kirjoista ja mitä sillä ylipäätään tarkoitan? Helluntailiike on kautta historian ollut hyvin vahvasti missionaalinen. Eli lähetys on ollut erittäin tärkeä osa liikkeen DNA:ta. Liike leviää edelleen hyvin vahvasti, erityisesti globaalissa etelässä, mutta myös sen länsimainen historia on selkeä osoitus lähetystyön ja evankelioinnin vahvasta roolista liikkeessä. Näin asiaa kuvailee mm. Arto Hämäläinen kirjassaan Helluntailainen DNA. Kun liikkeen teologiaa on nyt aloitettu sanoittaa, on mielestäni mielenkiintoista tarkastella, kuinka tämä osa DNA:ta näkyy tässä teologiassa.

Toisena lähtökohtana analyysille on oma haluni herättää helluntailiikkeen teologisessa keskustelussa pohdintaa siitä, että teemmekö teologiaa oman liikkeemme identiteetin kautta vai seuraammeko muilta liikkeiltä omaksuttua tapaa tehdä teologiaa. Mielestäni liikkeemme identiteetin vahva osa on lähetys. Siksi mielestäni helluntailainen teologia on ominta sille mikäli teemme missionaalista teologiaa. Ei vain teologiaa missiosta. Tässä tulokulmassa kaikkia teologian osa-alueita pyritään tarkastelemaan lähetyksen näkökulmasta. John R. Franke kuvaa missiologisen teologin pyrkimystä kirjassaan Missional Theology seuraavasti:

Missionaalisessa teologiassa tutkitaan, miltä asiat voisivat näyttää, jos lähetys siirtyisi raamatuntulkinnan, teologian rakentamisen, seurakuntaelämän, hengellisen kasvun ja seurakunnan toiminnan keskipisteeseen.

Franke, J. R.¹

Tämä on siis kirjoitussarjan analyysin lähestymistapa. Kommentoin kirjasarjan eri osia ja pohdin onko kirjoissa ja niiden artikkeleissa nähtävissä missionaalista lähestymistapaa ja pyrin myös esittämään asioita, jotka mielestäni ovat jääneet kirjoissa sanomatta sen kustannuksella, että missiologinen näkökulma näyttää unohtuneen tai se on saanut vain hieman tilaa.

Let the analyze begin

Tätä tekstiä kirjoittaessani on kirjasarjasta julkaistu kolme ensimmäistä osaa. Ensimmäiseksi otan tarkasteluun kirjasarjan ensimmäisen osan Raamattu — Jumalan pyhä Sana. Kirja laajentaa siis uskon pääkohtien ensimmäistä osaa.

Sisällys

Kirja koostuu seuraavista artikkeleista.

1. Raamatun auktoriteetti perustuu lunastuskertomukseen — Tuomas Havukainen
2. Jumalan virheetön sana? — Markku Ojaniemi
3. Juuri oikea pyhien kirjojen kokoelma — Janne Saarela
4. Tulkinnan työkalut — tekstin alkuperäistä merkitystä etsimässä — Sara Saarela
5. Helluntailainen raamattukäsitys ekumeenisten keskustelujen valossa — Sanna Urvas
6. Raamattu ja karismaattinen hengellisyys — Matti Niemelä
7. Sanaa julistamassa — kuinka valmistaa inspiroiva raamattu-uskollinen saarna — Marko Halttunen
8. Avaa Raamattusi ja löydä lukemisen riemu — Tanja Närhi

Kun näin kirjan sisällysluettelon ensimmäistä kertaa, olin yllättynyt. Ostikkotasolla mikään ei näyttänyt viittaavan missionaaliseen lähestymistapaan. Kysyin itseltäni, eikö helluntailainen teologia tunnusta bibliologiassaan Raamatun missionaalista luonnetta. Heitin asiasta jopa kysymyksen Helluntaiteologisen sympsiumin Facebook-ryhmään. Keskusteluryhmässä kirjan toimittaja Heikki Salmela kuitenkin vastasi, että asia ei ole kuitenkaan näin. Hänen mukaansa kirjassa on missiologista lähestymistapaa ja aivan oikeutetusti rohkaisi minua lukemaan kirjan, jotta voin asiasta saada tarkemman vastauksen.

Luettuani kirjan olin osittain samaa mieltä Salmelan kanssa. Kirjassa tosiaan on missiologisia elementtejä, mutta mielestäni lähetys olisi voinut kirjassa ole selkeämminkin esillä.

Missiologisia poimintoja kirjasta

Seuraavaksi esitän joitakin missiologisia poimintoja joistakin kirjan artikkeleista. En käy kaikkia artikkeleita läpi sillä osa niistä olisi melko teennäistä vääntää missiologiseen kehykseen.

Raamatun auktoriteetti perustuu lunastuskertomukseen

Ensimmäisessä artikkelissa Tuomas Havukainen rakentaa näkemystä Raamatun arvovallasta ja perustaa sen lunastuskertomukseen. Hänen mukaansa Raamatun auktoriteetti rakentuu etenkin Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta koskevien kuvausten varaan. Näin ollen sen arvovalta ei rakennu niinkään Raamatun virheettömyyttä koskevaan keskusteluun.

Havukaisen mukaan lunastuskertomus jakautuu viiteen eri näytökseen. Hänen kuvaamat näytökset kuuluvat seuraavasti:

1. Jumala luo mailman ja kaiken, mitä sinä on, ja toteaa luomistyönsä olevan hyvaä (1. Moos. 1–2).

2. Syntiinlankeemuksen seurauksena luomakunta rikkoutuu ja ihminen ajautuu erilleen Luojastaan, kun Jumala karkottaa hanet paratiisista (1. Moos. 3).

3. Jumala johdattaa ja auttaa valitsemansa kansan, Israelin, Egyptin orjuudesta Luvattuun maahan. Myöhemmin kansa joutuu syntiensä vuoksi pakkosiirtolaisuuteen. Jumalan lähettämät profeetat ennustavat Messiaan tulon.

4. Jumalan Sana tulee lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa, ja rikkoutuneen luomistyön ennalleen asettaminen alkaa messiaanisen ajan myötä. Profeettoien ennustukset saavat täyttymyksensä. Jeesuksen elamä, opetus, ristinkuolema ja ylösnousemus muodostavat perustan kristilliselleuskolle.

5. Pyhän Hengen inspiroimat evankeliumien kirjoittajat tallentavat todistuksen Jeesuksesta, ja apostolit välittävät tämän todistuksen luotettavasti eteenpäin. Syntyy kristillinen seurakunta, jonka tehtävänä on elää todeksi ja välittää eteenpäin Jumalan lunastuskertomusta siihen saakka, kunnes Jesus palaa maan päälle ja luomakunta uudistetaan.

Havukaisen mukaan nämä näytökset ovat riippuvaisia toisistaan (erityisesti 4. ja 5. voidaan ymmärtää vain kolmen ensimmäisen valossa). Havukainen vahvistaa lunastuskertomusta auktoriteettina perustellen sitä Uuden testamentin tavalla lainata ja tulkita Vanhaa testamenttia. Havukainen osoittaa Jeesuksen ja apostolien sanoista kuinka tämä käy esiin.

Tämän tulkintakehikon missionaalinen ulottuvuus tulee hyvin esiin Havukaisen omin sanoin:

Tällaista raamattuteologiaa voi pitää luonteeltaan perihelluntailaisena, sillä se tuo esille Jumalan lunastuskertomuksen suuret linjat ja painottaa sanoman viemistä eteenpäin.

Tulkintakehikkon pohjalle rakennettu kuva Raamatun auktoriteetista on milestäni missiolisesti mielekkäämpi kuin virheettömyyteen pohjautuva näkemys. Virheettömyyskeskustelu on luonteeltaan hyvin kirjalliseen kulttuuriin sidonnainen ja näin ollen se rakentuu hyvin pitkälti rationaaliseen pohdintaan ja analyysiin. Tämä on tyypillisempää ns. “länsimaisessa” (en tarkoita länsimaisella vain geografisesti rajattua aluetta) kulttuurissa ja näin ollen ei välttämättä viesti arvovaltaa selkeästi laajalle.

Lunastuskertomusmalli on taas osoitettu olennaiseksi osaksi Jeesus kertomukuksen ymmärtämistä. Missiologi Bryant L. Myers viittaa Trevor McIlwainiin joka huomioi, että perinteisten kulttuurien ihmisillä oli haastetta omaksua ja suhtautua evankeliumiin. Kyse ei ollut vain vieraasta geografiasta tai oudoista kulttuurisista tavoista. Näillä ihmisillä oli tapana välittää kulttuuriaan ja arvojaan suurten eeppisten tarinoiden ja runojen avulla. Nämä tarinat antoivat myös merkityksen nykyhetkeen. Siksipä Jeesus kertomus irrallaan Raamatun suuresta kertomuksesta oli vaikea ymmärtää. Myersin mukaan Jeesus kertomus irrallaan sen alkupisteestä ja kertomuksen tulevaisuutta avaavasta osasta ei avaa ihmisen ymmärrystä siitä.²

Vaikka vakuuttaisimme Jeesus kertomusta virheettömänä, ei se välttämättä avaa ihmisen ymmärrystä Jumalasta. Uskon, että monen ihmisen on helpompi hahmottaa myös Raamatun auktoriteetti suuren kertomuksen myötä. Tähän syynä on se, että ihminen voi sijoittaa itsensä ja yhteisönsä osaksi tuota suurta kertomusta.

Toisena lunastuskertomuksen puolesta puhuvana huomiona ja erityisesti sen viidennessä näytöksessä todettavaa kohtaa “…Syntyy kristillinen seurakunta, jonka tehtävänä on elää todeksi ja välittää eteenpäin Jumalan lunastuskertomusta…” vahvistava näkökohta, on ns. mustan vapautuksen teologian tekijän James H. Conen nostama näkökulma. Mikäli Raamatun virheettömyys nähdään uskon ainoana auktoritettina ja unohdetaan pohtia mitä virheettömyydellä on merkitystä riiston ja sorron kohteena oleville, päädytään teologiassa korostamaan enemmän “oikeita” väittämiä Jumalasta, kuin Jumalaa aktiivisena toimijana maan sorrettujen vapauttamisessa. Cone toteaa: “Eloonjäämisestä kamppailevat mustat eivät ole kiinnostuneita abstraktista totuudesta, “erehtymättömästä” tai muusta. Totuus on konkreettista.”³

Vaikka rotukysymys ei suoranaisesti ole koskettanut suomalaista helluntailaisuutta, on se relevantti näkökulma. Suomen helluntailainen lähetysteologia korostaa nykyään myös oikeuden mukaisuuden totteuttamista osana kokonaisvaltaista lähetystä. Lisäksi kuten Havukainen artikkelissaan toteaa (kohta jota käyn läpi seuraavassa kappaleessa) . Myös suomalainen yhteiskunta on muuttunut ja uskonnollinen moninaisuus lisääntynyt. Tämä näkyy mm. maahanmuutto ilmiössä. Näiden uusien naapuriemme kohtaamisessa Conen kritiikki on myös suomalaiselle helluntailaisuudelle oikeanlainen haaste.

Raamattu ja muut uskonnot

Havukainen nostaa artikkelissaan selkeän missiologisen osuuden, jossa hän käy läpi muiden uskontojen pyhiä kirjoituksia ja tekee komparatiivista teologiaa. Tämä on tärkeä, joskin melko suppea osa artikkelia ja se auttaa helluntailaisia ymmärtämään Raamatun ilmoituksen luonnetta ja kuinka se eroaa muiden uskontojen kirjoituksista ja niiden ilmoituksen luonteesta.

Tämä antaa mahdollisesti joitakin eväitä helluntailaisille dialogiin, jota he voivat käydä muiden uskontojen edustajien kanssa. Missiologisesti olisi kuitenkin ollut mielekästä tarjota pelkän kuvauksen lisäksi joitakin avaimia dialogiin. Ehkä tätä ei saatu mahtumaan teokseen, mutta ainesta siihen olisi ollut tarjolla mm. Kärkkäisen Veli-Matin Doing the Work of Comparative Theology kirjassa.

Aivan artikkelinsa lopuksi Havukainen toteaa, että Raamattu on pelastussanoman välittäjä. Tämä nostaa esiin hyvin Raamatun missionaalisen luonteen. Näin ollen voidaan todeta, että Havukaisen artikkeli sisälsi missionaalisia elementtejä ja näin ollen siinä on havaittavissa helluntailainen missionaalinen DNA:han.

Tulkinnan työkalut — tekstin alkuperäistä merkitystä etsimässä

Kirjan luku Raamatun tulkinnasta ansaitsee myös muutamia huomioita. Sara Saarela tekee artikkelissaan huolellisen työn esitelleessään tulkintaan liittyviä työkaluja.

Myös Saarela nostaa esiin Raamatun suuren kertomuksen ja ohjaa lukijaansa kohti kokonaista kertomusta, jonka valossa Raamattua tulisi lukea ja tulkita. Tämän merkityksestä olen jo kirjoittanut yllä, joten ei siitä sen enempää.

Vanhaa missiologista paradigmaa

Saarela aloittaa pohtimalla kuka tekstin merkityksen määrittää. Tässä kohden hän esittelee hermeneuttisia lähestymistapoja, jotka pyrkivät vastaamaan tähän kysymykseen. Saarela käy läpi niin kirjoittajan, tekstin, kuin lukijan roolia painottavia malleja.

Mallit ovat hyvin esiteltyjä, mutta missiologisesti silmään pistää Saarelan maininta marginaaliryhmistä, hänen käsitellessä lukijakeskeisiä malleja. Saarela kirjoittaa seuraavasti puhuessaan tekstin lukemisesta ikään kuin toisena hahmona:

Sama koskee erilaisia marginaaliryhmiä, kuten köyhiä, eri tavoin vammaisia sekä etnisiä vähemmistoja. Ja voidaampa marginaalisiksi ääniksi lukea myös länsimaiden ulkopuolella elävät Raamatun lukijat, koska teologiaa on perinteisesti tehty länsimaissa. Näiden ihmisten erilaiset näkökulmat mahdollistavat sen, että he voivat kiinnittää Raamatun tekstissä huomiota johonkin sellaiseen seikkaan, joka jää vaikkapa kantasuomalaiselta tai
-ruotsalaiselta huomaamatta.*

Tekstin pääperiaate on ihan hyvä, mutta se sisältää vanhaa imperialistista lähetysparadigmaa. Ajatus siitä, että teologia on perinteisesti tehty länsimaissa on virheellinen. Teologiaa tehdään myös muualla. Myös marginaalissa tehdään teologiaa. Usein tämä teologia ei vain kantaudu länsimaisten teologien luettavaksi. Helluntailähetys on jo pitkään rohkaissut kumppanikirkkojaan muodostamaan omaa teologiaansa ja “länsimaisen” teologian kantaminen muuhun maailmaan on nähty osin ongelmalliseksi.

Tämä koskee erityisesti tulkinnan sovellusta eli kontekstualisointia. Tässä roolissa useat Saarelan mukaan marginaali äänet todellisuudessa tuottavat teologiaa. Sen muoto ei ehkä ole länsimaisen mittarimme mukaista, mutta teologiaa se silti on. Myös meille tutun muotoista (kirjallista) teologiaa näiltä “marginaali ääniltä” on jo hyvin tarjolla. Uskallan väittää, että tässä suomalaisilla helluntaiteologeilla olisi vielä tutkittavaa ja ammennettavaa.

Tämä vanha paradigma näkyy myös kirjan muissa artikkeleissa ja erityisesti niiden lähdeluetteloissa. Kirjoittajat lainaavat suurilta osin valkoisia länsimaisia miesteologeja eikä dialogia käydä juurikaan muun kuin länsimaisen teologian kanssa.

[* Haluan julkaisun jälkeen liittää tähän huomion Sara Saarelalta. Saarela kommentoi artikkeliani ja avasi käyttämiensä termien merkitystä. Hän nosti esiin, että hänen tarkoituksenaan, ei ollut luoda ei länsimaisesta Raamatun lukijasta alentavaa kuvaa. Hänen mukaansa lause johon tartuin vain toteaa tosiasian eikä arvota. Saarela sanoo myös tunnistavansa teologian tekemisen länsimaita laajemmalla alueella. Hän myös harmittelee sitä, että asialle ei artikkelissa jäänyt kunnolla tilaa. Mielestäni ilmaisu on kuitenkin harhaan johtava ja sisältää imperialistisen kaiun sellaisenaan kuin se kirjassa esitetään. Saarela puollustatuu myös sillä, että artikkeli suuntautuu vain suomen helluntailaiseen kontekstiin. Tämä on kuitenkin ongelmallinen toteamus, sillä suomenalainen helluntailiike on globaalissa mittakaavassa erittäin merkittävä tekijä ja sen lähetystyö kuuluu mielestäni vahvasti kontekstiin.]

Tulkinnan puuttuva missiologinen palanen

Käsitellessään Raamatun tulkintaa Saarela keskittyy pääosin kahteen asiaan ja tekee molemmat erittäin hyvin. Hän esittelee tulkintamalleja, työkaluja, huomioitavia tekijöitä tekstissä ja kirjoitusajan kulttuurissa. Sen lisäksi hän käy läpi suomalaisen helluntailaisuuden raamatun lukua ja tulkintaa.

Tämän huolellisen työ lisäksi mielestäni artikkeliin olisi tarvittu Raamatun tulkinnan missiologin palanen, eli tekstin sovellus. Kuinka tekstiä sovelletaan ja kontekstualisoidaan. Vasta tässä osassa Raamatun lukeminen on saavuttanut lukijan elämän. Tällöin Raamatun missio toteutuu. Jeesuksen malli alkaa elää kristityssä.

Sanan soveltuminen nykyhetkeen ja eri kulttuurien keskelle ja Pyhän Hengen toiminta sovelluksen synnyssä nousee esiin Lausannen julistuksessa, jota Helluntaikirkon uskon pääkohdissakin lainataan. “Sen kautta Pyhä Henki puhuu vielä nytkin. Hän valaisee jokaisessa kulttuurissa Jumalan ihmisten mielen ymmärtämään ilmoitetun totuuden tuoreella tavalla.”

On toki mahdollista, että Salmela on toimittajana halunnut jättää soveltamis osuuden Saarelan artikkelista pois, sillä myöhemmin kirjan loppupuolella Marko Halttunen käsittelee asiaa Sanan julistamista. Siitä huolimatta olisi missionaalisen näkökulman mukaan ollut soveliasta avata Sanan soveltamista myös Saarelan artikkelin yhtedessä ja nostaa esimerkiksi lukijan kulttuurin asettamia haasteita esiin.

Raamattu ja karismaattinen hengellisyys

Kirjan loppupuolella on Matti Niemelän artikkeli, joka tarkistelee Raamatun ja karismaattisen hengellisyyden suhdetta. Artikkelissa esitetään kuinka helluntailainen pneumatologia on rakennettu erityisesti Apostolien tekojen pohjalta.

Niemelä nostaa artikkelissaan karismaattisen kokemuksellisuuden ja Raamatun yhteisvaikutuksen helluntailähetysinnon sytyttäjäksi. Tämä on jossain määrin kirjan selkeästi missiologisin osio. Osio jää kuitenkin melko tyngäksi.

Tämän jälkeen Niemelä siirtyy tarkastelemaan Raamatun käyttöä ja sen ohjeita karismaattisen toiminnan arvioinnissa. Arvioinnissa Niemelä ohjaa lukijaa tarkastelemaan profetioiden sanomaa ja tarkastelemaan onko se linjassa Raamatun opetuksen kanssa. Lisäksi hän kiinnittää huomita profetoivan henkilön arviointiin ja perustelee tätä Raamatun jakeilla.

Niemelä nostaa esiin parina profetiakategoriana, tulevaisuus profetiat ja tuomio profetiat. Mielestäni arvionti kriteereiksi näihin olisi voinut lisätä missiologisen arvioinnin. Eli kysymyksen siitä, miten sanoma levittää Jumalan valatakuntaa. Erityisesti vanhan testamentin profeetat olivat aikansa lähetystyöntekijöitä. He astuivat areenalle ja nostivat aikansa kulttuurin epäkohtia esiin, ja julistivat tuomiota sekä eskatologista toivia, joka on lupaus Jumalan valtakunnan kulttuurin leviämisestä maailman.

Sanaa julistamassa — kuinka valmistaa inspiroiva raamattu-uskollinen saarna

Kirjan loppupuolella on suomalaisen helluntaikentän homiletiikan asiantuntija Marko Halttusen artikkeli saarnan valmistamisesta. IK opistoa käyneet ja Halttusen kurssilla istuneet oppilaat voivat helposti arvata, että Halttunen keskittyy erityisesti tekstiä selittävään saaraan ja puhuu sen puolesta. Halttunen toki esittelee muitakin malleja lyhyesti.

Artikkeli on sinänsä missiologinen monessa mielessä. Mutta erityisesti siitä missiologisen tekee sen aihe. Julistaminen on itsessään missiologinen aktiviteetti. Julistus nähdään helluntailiikkeen teologisen asikirjan mukaankin tärkeänä osana lähetystä. Tosin on hyvä muistaa, että se ei ole ainoa osa.

Edellä peräänkuulutin Saarelan artikkelia analysoidessani Raamatun tulkinnassa sanoman soveltamisen missionaalista merkitystä. En ole varma onko Salmela katsonut Halttusen artikkelin kattavan asian. Mutta on huomion arvoista, että Halttunen nostaa sovellutuksen esiin osana saarnaa. Tämä ei sinänsä ole mikään erityinen löytö ja nousee esiin kaikissa homiletiikkaa käsittelevissä teoksissa.

On kuitenkin todettava, että Halttunen antaa sovullukselle melko vähän tilaa. Halttunen keskittyy enenmmän saarnan rakentamisen tekniikoihin. Vertailukohdaksi voi ottaa Timothy Kellerin, joka omistaa kirjassaan Preaching–Communicating Faith in an Age of Skepticism kokonaisen kirjan osan puhuessaan saarnan pyrkimyksestä saavuttaa ihminen.

Halttunen toteaa artkkilissaan, että saaran lopetus vie sanoman arkeen. Näin ollen konkreettinen sovellutus tulee esiin saarnan lopussa. Keller taas osoittaa kirjassaan, että läpi koko saarnan tulee ottaa huomioon kuulijan kulttuuri ja konteksti. Kellerin mukaan koko saarnan rungon tulee haastaa kuulijaa. Mielestäni suomalainen helluntailainen homiletiikan tulisi vahvistua tällä osa-alueella. Olisi hyvä pohtia syvemmin, kuinka saarantut tekstit todella koskettavat aikamme kultuurissa eläviä ihmisiä.

Mitä kirjassa ei nostettu esiin?

Kun peräänkuulutin Facebook keskusteluissa puuttuvia missiologisia teemoja, nostettiin esiin näkemys siitä, että eihän sitä aina voi kaikkea kattaa ja onhan se hyvä, että nyt on edes jotain teologiastamme saatu kirjalliseen muotoon. Mielestäni on kuitenkin hyvä myös pohtia mitä jäi sanomatta. Tämä siksi, että helluntaiteologisen keskustelun tulee jatkua vaikka nyt kirjoja julkaistaankin.

Lopuksi haluaisin nostaa mielestäni yhden Raamattuun liittyvän missionaalisen piirteen, joka mielestäni ei noussut esiin kirjassa. Raamattu on itsessään missionaalinen, sillä se tuo sanoman Jeesuksesta. Tässä mielessä voisi toki todeta, että eikö muidenkin uskontojen tekstit ole myös missionaalisia, kun ne tuovat esiin uskontojen sanoman.

Mielestäni Raamattu ja erityisesti kristittyjen tapa suhtautua siihen erottaa sen monesta muusta pyhästä kirjoituksesta. Raamatun missionaalinen piirre on sen käännettävyys. Tälle vahvana todistuksena on jo Raamatun kirjoittajien käyttämä Septuaginta, eli vanhan testamentin kreikan kielinen käännös. Jo, tuolloin kirjoitukset oli käännettävissä, jotta sanoma Jumalasta voisi olla saatavilla mahdollisimman monille.

Käännösperinne on erityisesti saanut merkitystä reformaation myötä. Mutta nykyinen Raamatun saatavuus eri kielillä on aivan omaa luokkaansa. Raamattu missionaalisena tekstinä ei käänny vain vieraille kielille vaan siitä tehdään myös uusia käännöksiä kielien kehittymisen myötä. Kristillinen Raamattu pyrkii tavoittamaan jokaisen aikakauden ihmiset.

Tähän liittyen olisi ollut mukava nähdä kirjassa myös artikkeli Raamatun käännöstyöhön ja käännöksien arviointiin liittyen. Tämä tukisi myös seurakuntien missionaalista tehtävää ja palvelisi lähetystä lähellä ja kaukana. Kuinka käymme Raamatun tekstejä läpi vieraan kielen kautta ja kuinka ne voivat laajentaa ymmärrystämme Raamatun teksteistä? Nämä ovat mielestäni missiologisia kysymyksiä, joihin olisi kiva saada vastauksia suomalaisilta helluntaiteologeilta.

Jatkoa seuraa

Tulen myöhemmin julkaisemaan analyysin kirjasarjan seuraavasta osasta Jumala–kaikkivaltias Isä.