Aloitin Lähetyksenseuranta-blogin analysoidakseni helluntaiteologista kirjasarjaa. Tarkoitukseni on ollut arvioida missionaalisen teologian valossa sitä, miten helluntailiike sanoittaa omaa teologiaansa.

Olen hädintuskin päässyt liikkeelle projektini kanssa enkä ole vielä päässyt kovin pitkälle analyysissani. Tämä on johtunut suurilta osin elämäni kuormituksesta, joka vei minut lyhyelle sairaslomalle. Edelleen koen olevani toipuvassa tilassa. Uupumuksen keskellä en ole saanut tartuttua juurikaan kirjoihin. Saati sitten kirjoihin, jotka esittävät syvällistä teologiaa. Kaiken tämän keskellä kuitenkin törmäsin kirjaan, joka sai minut kokemaan lukemisen ja pohdiskelun iloa pitkästä aikaa.

Kyseessä on Lari Launosen kirja Poikani, elä vielä ensi talvi, joka on Otavan kustantama. Kirja ei profiloidu suoraan teologiseksi teokseksi, vaan alaotsikkonsa mukaan on luonteeltaan enemmän filosofinen. Koen kuitenkin, että kirja sopii hyvin tämän blogin aihepiiriin. Pidän teosta onnistuneena esimerkkinä siitä, miten filosofis-teologiset pohdinnat tuodaan lähelle elämää. Kirja sisältää myös missiologisen vivahteen, sillä se nostaa esiin aiheita, jotka johdattavat lukijan kohtaamaan elämän suuria kysymyksiä ja pohtimaan Jumalan yhteyttä niihin.

Toiseksi nostan kirjan blogiini arvioitavaksi, koska se on mielestäni hyvä reflektiopinta helluntaiteologisen kirjasarjan toisen osan Jumala — kaikkivaltias yhdeksännen luvun kanssa¹. Luvussa, joka kantaa otsikkoa “Jumalan todistajana jälkikristillisen kulttuurin keskellä”, Jarkko Linqvist avaa missiologisen näkökulman siitä, kuinka kristittyjen tulisi ottaa huomioon aikamme kulttuuri.

Lindqvist ohjaa lukiansa ymmärtämään, että elämme post-alkuisten termien aikakautta ja avaa erityisesti postmodernismin asettamia haasteita ja sen luomia mahdollisuuksia evankeliumille. Koska tarkoitukseni on analysoida Lindqvistin tekstiä tarkemmin myöhemmin, en avaa sitä tässä sen enempää, mutta nostan hänen artikkelistaan yhdeksän² tekijää, jotka hänen mukaansa voivat lisätä evankeliumin vastaanotettavuutta postmodernissa ja sen jälkeisessä ajassa. Arvioin Launosen kirjaa näiden tekijöiden valossa.

Taustaa kirjasta

Ennen kuin tarkastelemme kirjaa Lindqvistin tekijöiden kautta, on kuitenkin hyvä luoda pieni katsaus siihen mistä kirjassa on kyse.

Launonen kertoo kirjassaan perheensä esikoisesta Huugosta, joka eli haasteellisen, mutta silti merkityksellisen elämän. Huugo oli mukolipidoosilapsi, eli hänellä oli hyvin harvinainen sairaus, jonka tähden hän sai hyvin lyhyen eliniän ennusteen. Launonen kertoo kirjassaan arjesta mukolipidoosilapsen perheessä ja samalla käsittelee elämään liittyviä suuria kysymyksiä kuten: Milloin elämä on enemmän taakka kuin lahja? Mikä tekisi vanhemmuudesta riskien arvoista? Saako lapsen kärsimykselle etsiä merkitystä? Onko kuolema aina paha asia? Voiko sureminen olla velvollisuus? Jos taivas on olemassa, onko siellä vammaisuutta?

Kirja onkin siis sekoitelma elämänkertaa ja filosofista pohdintaa. Filosofiset kysymykset ovat sidoksissa kertomukseen. Siinä huokuu vahvoja ihmisyyteen liittyviä teemoja ja se on monin tavoin syväsukellus pinnan alle ja ohjaa lukijoita myös tarkastelemaan elämää monenlaisin näkemyksin. Kuitenkin elämän läheisesti ja sopivan populaarilla tasolla, joten kirja ei anna lukijalleen liian vaikeatajuista akateemista vaikutelmaa.

Todettakoon, että Launonen on taitava kirjoittaja. Olen lukenut muitakin hänen tekstejään. Mutta uskon, että Otava kustantajana on omalla panoksellaan nostanut hänen kirjoituskykyjään uudelle tasolle.

Kirjaa on joidenkin lukijoiden mukaan pidetty osin apologisena teoksena. Vaikka tämä ei ole välttämättä Launosen selkeä intentio ollutkaan, jäi itselleni sama vaikutelma ja kirja onkin mielestäni hyvä esimerkki uudenlaisesta tavasta tehdä apologiaa sekä tuoda evankeliumia esiin jakamalla elämää, niin että evankeliointitehtävä ei ole irrallinen tapahtuma, joka eristetään vain “hengellisen” piiriin. Juuri tästä syystä Lindqvistin esittämät tekijät ovat hyvä pohja tarkastella Launosen teosta.

Analyysi Lindqvistin tekijöiden valossa

Mutta nyt on aika aloittaa analyysi ja tarkastella teosta Lindqvistin tekijöiden avulla.

1. Osoita olevasi luottamuksen arvoinen

Lindqvistin ensimmäinen esiinnostama tekijä on rehellisyys ja luottamuksen muodostaminen. Postmodernismiin kuuluu kyyninen suhtautuminen asioihin. Kerrottua asiaa lähestytään epäillen. Niinpä kristityn tulee osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen ja hänen motiivinsa eivät saa vaikuttaa hämäriltä. Turhia pohjattomia lupauksia tulee välttää.

Launonen kertoo Huugon elämästä sekä hänen ja lapsensa suhteesta hyvin avoimesti. Kirja astuu välittömästi tummiin vesiin sillä kuolema astuu näyttämölle ensimmäisenä. Lukija ei pääse helpolla tämän kirjan kanssa, sillä monelta osin Launonen luo juuri niin karun kuvan, kuin kuikin tilanne on todellisuudessa ollut. Hän ei kuitenkaan maksimoi kurjuuutta säälipisteiden vuoksi vaan nostaa hetkittäin pieniä pilkahduksia huumorilla höystettynä.

Tämä luo mielestäni lukijalle aidon tavan aistia Launosen kokemuksia. Lisäksi Launonen valottaa myös lähipiirinsä ja sukunsa kautta kokemusta ja tämä sitoo tapahtumat selkeästi osaksi aitoa narratiivia.

Kirjan hypellessä narratiivin ja analyyttisen pohdiskelun välillä Launonen lähestyy asiota useasta eri näkökulmasta. Hän ei tyydy oikoteihin vaan selvästi osoittaa kyvyn huomioida omat sokeat pisteet ja ennakkoluulot. Hän ei halua optimistisen vinoumansa määrittää loppupäätelmiä.

Myös tämä lähestymistapa on mielestäni hyvä osoitus siitä, että Lindqvistin ensimmäinen tekijä voidaan katsoa täytetyksi Launosen kirjassa.

2. Rohkene olla aito

Lindqvistin toinen tekijä on liitoksissa ensimmäiseen tekijään. Aitous luo luottamusta. Aitoudessa hän kuitenkin nostaa näkökulman, että aitous on sitä, että omat epäilyt, kivut, ja heikkoudet annetaan evankeliumin käyttöön. Kiiltokuva uskon aika on ohi, eikä sitä oikeastaan koskaan ole ollutkaan.

Kuten edellä jo kerroin, Launonen on erittäin avoin ja kertoo ajoittain jopa raastavan rehellisesti kokemuksistaan mukolipidoosilapsen vanhempana. Hän tuo esiin monipuolisesti erityislapsen vanhemmuuteen liittyviä kipukohtia.

Hän avaa myös omaa tunneelämäänsä ja kertoo avoimesti siitä, kuinka vajavaisena hän on oman surutyönsä kokenut. Hän osoittaa, kuinka joskus päivä työpaikalla oli juuri se pakopaikka, jonka hän kodin arjesta tarvitsi.

Kaiken tämän tummissa vesissä sukeltelun keskellä, hän ei kuitenkaan vaivu katkeruuteen, vaan osoittaa kuinka filosofiset pohdinnat ja itselleen sopivan tavan tehdä surutyötä löytäminen on auttanut häntä eteenpäin.

Launonen ei myöskään sorru piirtämään itsestään “hyvän uskovaisen” kuvaa, vaan kertoo kuinka välillä vitut lentää ja kuinka lähes väkivaltainen sinkoilu moshpitissä toimii terapeuttisena kokemuksena.

Samalla näiden kaikkien asioiden keskellä, Launonen johdattaa lukijaansa pohtimaan Jumalan olemassaoloa ja ilmenemistä tässä maailmassa. Näin ollen voidaan sanoa, että Lindqvistin toinenkin tekijä täyttyy.

3. Ole tietoinen kristinuskon nimissä tehdyistä virheistä

Lindqvistin kolmas tekijä valjastaa postmodernin kriittisyyden uskoa vahvistavaksi työkaluksi. Kristityt voivat suhtautua omaan piiriinsä terveellä ja rehellisellä kriittisyydellä. Virheiden myöntäminen ja nöyrä asenne palvelee seurakuntaa ja edeleen vahvistaa luottamusta sekä kertoo aitoudesta. Se karistaa tekopyhyyden.

Launonen omistaa kirjassaa yhden luvun ihmeparantumisien käsittelemiseen. Hän kertoo, että ei itse rukoillut ihmeparantumista, vaikka uskookin ihmeitä tapahtuvan. Hän esittää argumentteja ihmeiden esiintymisestä maailmassa, mutta samalla myöntää myös kuinka ihmeparantumisiin liittyy kristillisyydessä myös ikäviä ilmiöitä. Launonen puhuu menestysteologian turhista lupauksista ja kertoo myös omakohtaisesti, kuinka eräs kristitty oli vakuutellut, että Huugo kyllä paranee ja hänet voidaan julistaa terveeksi.

Launonen nostaa myös tärkeän näkökohdan, että erityisesti karismaattisissa kritistityissä piireissä vammaiset ja sairaat kohdataan usein vain siitä näkökulmasta, että Jumala haluaa parantaa heidät. Vain sairaus nähdään ja muu osa ihmisestä jää näkemättä.

Launonen ei kuitenkaan vain kauhistele näitä ikäviä ilmiöitä, vaan auttaa myös lukijaansa ymmärtämään miksi, jotkut kompuroivat tehdessään teologiaa, jolla ei ole kestävää pohjaa. Lisäksi hän pyrkii luomaan käsityksen, että kaikki jotka uskovat paranemisihmeisiin, eivät kuitenkaan ole menestysteologeja.

Tämän pohjalta Launosen kirja täyttää myös Lindqistin kolmannen tekijän.

4. Huomioi yhteiskunnan alaspainetut

Postmodernismin yksi pyrkimys on kyseenalaistaa vääränlainen valta-asetelma. Lindqvistin mukaan siihen liityy myös herkkyys vähäosaisten ja syrjään jääneiden huomioimiseen. Sekulaarit liikkeet, jotka ovat nostaneet näitä näkökulmia esiin, voivat auttaa seurakuntaa tarkastelemaan näkemyksiään Jumalan oikeudenmukaisuudesta, ja siitä kuinka se on näkyvissä hänen sanassaan.

Launosen kirja nostaa tärkeän näkökulman elämän arvoon ja jokaisen ihmisen oikeuteen elää merkityksellistä elämää. Launonen lähestyy asiaa kysymyksien kautta. Oliko syntyminen Huugolle siunaus vai onnettomuus? Saako lapsen kärsimykselle etsiä merkitystä? Jos taivas on olemassa, onko siellä vammaisuutta?

Näiden kysymysten äärellä Launonen nostaa esiin tyttö- ja downlasten abortoinnin. Vääristyneen kulttuurin, jossa ihmiset eriarvoistetaan sukupuolen tai kognitiivisten kykyjen pohjalta. Hän puollustaa näitä usein unohdettuja yhteiskuntiemme hylkäämiä. Samalla hän paljastaa kulttuurimme kaksoisstandardeja.

Samaan aikaan Launonen nostaa myös positiivisia näkökohtia siitä, miten oma yhteiskuntamme on valmis hoitamaan kalliiden laitteiden ja lääkkeiden avulla myös niitä kansamme jäseniä, joista ei koskaan tule veronmaksajia.

Itselleni lukijana nousi ajatus, että seurakuntina meillä olisi tässä kasvunpaikka. Tarvitsemme lisää Launosia, jotka nostavat esiin ihmisryhmiä ja vähemmistöjä, joilla ei ole tarpeeksi kuuluvaa ääntä. Samalla voisimme myös palvella ja huomioida myös heitä, jotka eivät kognitiivisten haasteiden takia, tule koskaan “palvelemaan” seurakunnassa.

Näyttää vahvasti siltä, että myös Lindqvistin neljäs tekijä täyttyy.

5. Anna evankeliumin koskettaa koko ihmisen olemusta

Lindqvist esittää viidenneksi, että evankeliumi jää vajaaksi, jos sillä pyritään vain pelkkään logiikkaan ja argumentointiin. Evankeliumi ei voi vain jäädä abstraktille tasolle vaan sen tulisi vallata koko ihmisen olemus. Pelkkä rationaalinen pohdinta eletystä elämästä irrallaan ei puhuttele.

Kuten edellä on tullut monella tavalla esiin, Launosen kirja toimii koskettaen ihmistä kokonaisuutena. Hän esittää rationaalista pohdintaa, mutta se on koko ajan sidottu Launosen omaan ja hänen poikansa elämään. Filosofia astuu siis alas korkeuksista ja teoreettisista hypoteeseistä aidon elämän keskelle.

Lindqvistin viidenneksi asettama tekijä sekin on täytetty.

6. Hyödynnä taiteiden voimaa

Lindqvist haastaa kuudennella tekijällään kristittyjä monipuolistamaan uskonsa ilmaisua ja taide nousee yhtenä välineenä, sillä se nivoutuu hyvin postmoderniin aikakauteen.

Launonen nostaa kirjassaan esiin myös lauluja, joita hän pojalleen lauloi. Nämä pienet katkelmat toivat tunnetta kirjan sisään. Mutta jo ilman niitäkin kirja on taideteos itsessään. Kielikuvat tuovat kokemuksen lähemmäs lukijaa ja Launonen sanoittaa kirjaansa muutenkin taidokkaasti.

Kuudes kohta on siis selkeästi täyttynyt.

7. Esittele Jeesusta, edelleen ainutlaatuista ja puoleensavetavää persoonaa

En poiminut Lindqvistin kaikkia tekijöitä, sillä osa niistä ei sovellu Launosen kirjan arviointiin. Pohdin myös sopiiko seitsemäs tekijä? Ei suoranaisesti. Sillä Lindqvist korostaa Kristuksen keskeisyyttä ja kehällisten asioiden vähempiarvoisuutta. Koska Launosen kirja ei ole kirjoitettu teologiseksi kirjaksi, niin tekijä ei sovellu sellaisenaan. Nostan kuitenkin erään näkökohdan.

Launonen on onnistunut kirjassaan antamaan rehellisen ja avoimen kuvan uskostaan ja ei kaihda Jeesus nimen käyttöä. Hän puhuu suoraselkäisesti uskostaan ja ei tee kompromisseja, joita ajoittain saatetaan edellyttää, jotta pääsee suuremman yleisön tietoisuuteen.

Tässä mielessä voisi sanoa, että tietyllä tapaa Launosen kirja toimii Lindqvistin seitsemännen tekijän hengessä.

8. Tunne ihmisten kysymykset

Lindqvist peräänkuuluttaa kahdeksannella tekijällään sitä, että kristittyjen tulisi tuntea aikansa ilmiöt ja niihin liittyvät kysymykset. Ei ole viisasta kertoa, että Jeesus on vastaus, jos ei edes tunne kysymystä.

Launonen osoittaa kirjallaan, että hän tuntee joukon yleisiä kysymyksiä. Hän käsittelee Jumalan olemassaolon mahdollisuutta, kärsimyksen ongelmaa, ihmeiden mahdollisuutta jne. Nämä teemat liittyvät vahvasti klassisen apologetiikan taklaamiin kysymyksiin. Vaikka nämä kysymykset ovat vanhoja, ne ovat kuitenkin ajankohtaisia.

Klassisten kysymysten lisäksi Launonen pohtii myös tuoreampia kysymyksiä, kuten: “Onko enää mielekästä hankkia lapsia, koska ihmismassat kuormittavat maapalloa jo nyt liikaa?”. Launonen on siis ajan hermolla ja ei tyydy vain toistelemaan vanhoja kysymyksiä.

Toisaalta uskallan väittää, että Launonen esittää useille lukijoille täysin uusia kysymyksiä, joita he eivät välttämättä ole edes ajatelleet. Tämä voi joitakin lukijoita turhauttaa varsinkin, kun hypätään oikein syvään päätyyn.

Joka tapauksessa tämäkin Lindqvistin tekijä on löydettävissä kirjasta.

9. Keskity kristinuskon suureen tarinaan ja toivon välittämiseen

Viimeiseksi nostamani Lindqvistin tekijä korostaa sitä, että postmodernin ajan keskellä kristillinen sanoma toivosta on syytä nostaa suureen valokeilaan. Maailmanlopunennustuksia eivät latele vain Mellerit, vaan myös sekulaareja apokalyptisiä kuvia piirretään ihmisten eteen jatkuvasti enemmän.

Launonen päättää kirjansa hyvin tunteelliseen lukuun, jossa hän pohtii Huugon jälleennäkemisen mahdollisuutta. Onko kuoleman jälkeistä elämää? Jos on, niin millainen Huugo siinä todellisuudessa on? Launonen on näidenkin kysymysten äärellä varsin nöyrä, eikä lyö varmasti nyrkkiä pöytään, että “Kyllä me varmasti nähdään”.

Sen sijaan Launonen nostaa toivon kantavaksi voimavarakseen. Usko tarjoaa heiveröisen toivon hänelle. Tuo hauras tunne kuitenkin kantaa eteenpäin vaikka ei tuo varmuutta. Aidon rehellinen ajatus, jonka äärellä kyynelkanavani aukesivat. Kirja välittää toivoa ja tekee sen kauniin hellävaraisesti, jolloin toivo säilyy toivona.

Ei ole epäselvää, täyttyykö Lindqvistin yhdeksäs tekijä.

Yhteenveto

Kun Launosen kirjaa on peilattu Lindqvistin artikkelista poimittujen tekijöiden valossa, huomataan selkeästi sen täyttävän niistä jokaisen lähes täydellisesti. Näin ollen on loogista todeta, että mikäli Lindqvistin tekijät voivat aidosti lisätä evankeliumin vastaanotettavuutta postmodernissa ja sen jälkeisessä ajassa, niin Launosen kirjalla on potentiaalia välittää evankeliumia nykyihmiselle.

Kirja avaa sopivalla tavalla aikamme suuria kysymyksiä ja pyrkii myös vastaamaan niihin. Kirja on vahva kokonaisuus ja se ei jätä lukijaansa kylmäksi. Kirja muistuttaa minua 2018 vuonna julkaistusta mustavalkoisesta Roma elokuvasta, joka vaati katsojaansa hitaasti seuraamaan päähenkilön traagista tarinaa. Samalla tavoin Launonen ei kiirehdi kertoessaan Huugon tarinaa vaan antaa lukijalle mahdollisuuden kävellä hänen vierellään ja käydä syvällisiä keskusteluja elämästä, kuolemasta ja Jumalasta.

Kiitos Lari upeasta kirjasta. Tämän kaltaisia kirjoja tarvitsemme lisää.

Osta tämä kirja täältä.